ICT ja teknologia

Asiakkaamme arvostavat sitä, että emme laadi pelkästään sopimusehtoja vaan neuvomme keskittymään asioihin, joilla on todellista merkitystä juuri kyseisen asiakkaan liiketoiminnalle.

Me tiedämme, millaisia juridisia muutoksia esim. digitalisaatio ja tekoäly tuovat asiakkaiden yritystoimintaan ja osaamme tukea näiden käyttöönotossa. Hallitsemme myös digi – ja data-alueen muuttuvan lainsäädännön ja pystymme kertomaan selkokielisesti, miten muuttuva sääntely tulisi ottaa huomioon juuri sinun yrityksessäsi. Pyrkimyksenämme on kääntää juridiset velvollisuudet mahdollisuuksiksi ja olla mukana tuottamassa kilpailuetua sääntelymuutosten kautta.

Asiakastarpeiden syvempi ymmärrys, asiakkaan kannalta parhaan mahdollisen kaupallisen ratkaisun löytäminen ja uusien näkökulmien avaaminen onnistuu vain kokemuksen ja liiketoimintakeskeisen ajattelutavan myötä.

ICT-toimialaosaamisemme on poikkeuksellisen vahvaa ja senioritason juristeillamme on kokemusta sekä ostajan että toimittajan puolelta suurista monikansallisista organisaatioista. Olemme olleet mukana useissa merkittävissä IT-hankkeissa, esim. laajamittaisissa IT- ulkoistuksissa (mm. LähiTapiolan, Caverionin, Finnairin ja MTV Median kanssa) ja tuoneet hankkeisiin oikeudellisten kysymysten hallinnan lisäksi liiketoiminnallista näkemystä. Olemme olleet mukana tukemassa lukuisten ICT-alueen yritysten kasvua ja menestystä, aina startupeista listayhtiöihin. Meiltä löytyy kunkin asiakkaan tarpeisiin juuri oikea palvelumalli, oli kyse sitten yksittäisestä sopimusneuvottelusta, pitkäkestoisesta jatkuvan lakituen tarpeesta tai vaikkapa kansainvälisen ICT-ulkoistuksen hoitamisesta.

Back to Top