Oheistoimintapoikkeus ja hyödykejohdannaisen määritelmä

Johdanto

Energiamarkkinoiden ja finanssimarkkinoiden välinen rajapinta on viime vuosien aikana noussut pinnalle useasta eri näkökulmasta. Sähkön ja muiden energiatuotteiden hintavaihtelut ovat lisänneet entisestään johdannaiskaupan hyödyntämistä riskienhallinnassa, samalla kun kahdenvälisen energiakaupan merkitys on kasvanut yksittäisen markkinatoimijan näkökulmasta. Kehitys on herättänyt poliittisessa keskustelussa kysymyksen siitä, missä määrin energia-alan yhtiöitä tulisi kohdella täysimääräisesti säänneltyinä finanssimarkkinoiden toimijoina.

Euroopan komissio on arvioinut hyödykejohdannaismarkkinoiden sääntelyä osana MiFID II -sääntelykehikon tarkastelua ja julkaisi arviointinsa tulokset toukokuussa 2026. Arvioinnin myötä myös oheistoimintapoikkeuksen tarkoitus ja soveltamisen edellytykset ovat nousseet yleiseen keskusteluun. Muuttunut markkinatilanne ja toimintaympäristö ovat herättäneet kysymyksen siitä, täyttääkö poikkeus edelleen sille asetetun tehtävän energiasektorin ja finanssisääntelyn rajapinnassa. Komissio päätyi raportissaan puoltamaan oheistoimintapoikkeuksen säilyttämistä nykymuodossaan, mutta poikkeuksen käytännön ulottuvuus määräytyy muun muassa sen mukaan, mitä pidetään hyödykejohdannaisena.

Samaan aikaan Finanssivalvonta on pyytänyt lausuntoa tietyn sähkösopimustyypin, ns. sähkön hintakiinnityksen, oikeudellisesta luonteesta. Tulisiko perinteisesti fyysiseksi sähkösopimukseksi tulkittu sopimusmalli luokitella kahdenväliseksi johdannaissopimukseksi, ja jos tulisi, mihin raja tällöin asettuu suhteessa muihin sähkösopimuksissa yleisesti käytettyihin hinnoittelumekanismeihin?

Tässä artikkelissa käydään läpi oheistoimintapoikkeuksen sisältöä ja tarkoitusta sekä valvovan viranomaisen tulkintalinjaa sähkön hintakiinnityksiin liittyen. Artikkelissa pohditaan lisäksi tulkintalinjan soveltumista sähkösopimuksissa laajasti käytettyyn kulutusvaikutukseen ja arvioidaan, mitä laajeneva hyödykejohdannaisen määritelmä merkitsisi energiasektorille.

Mikä on oheistoimintapoikkeus?

Kaupankäyntiä rahoitusvälineillä ja rahoitusvälineisiin liittyvien sijoituspalveluiden tarjoamista säännellään direktiivissä 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista (”MiFID II”) ja sijoituspalvelulaissa (747/2012) (”SipaL”). Hyödykejohdannaiset ovat MiFID II:n ja SipaL:n määritelmien mukaan rahoitusvälineitä, joten niitä koskevassa kaupankäynnissä ja niihin liittyvien sijoituspalveluiden tarjoamisessa tulee noudattaa edellä mainittua sääntelyä. Kaupankäynti rahoitusvälineillä ja sijoituspalveluiden tarjoaminen edellyttävät lähtökohtaisesti Finanssivalvonnan myöntämää sijoituspalveluyrityksen toimilupaa.

MiFID II ja SipaL sisältävät energia-alan toimijoiden laajasti hyödyntämän niin sanotun oheistoimintapoikkeuksen (ancillary activity exemption) hyödykejohdannaisten kaupankäyntiin ja laissa määriteltyjen sijoituspalveluiden tarjoamiseen liittyen. Poikkeuksen tarkoituksena on rajata sijoituspalvelutoimilupaa koskevan sääntelyn soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset yritykset, joiden hyödykejohdannaisiin liittyvä kaupankäynti on luonteeltaan toissijaista niiden pääasialliseen liiketoimintaan nähden. Poikkeuksen soveltaminen edellyttää, ettei toimijan tai sen konsernin pääasiallisena liiketoimintana ole sijoituspalvelun tarjoaminen tai hyödykejohdannaisiin liittyvä markkinatakaus, ettei toimija sovella huippunopeaa algoritmista kaupankäyntimenetelmää ja että se ilmoittaa Finanssivalvonnan pyynnöstä perusteet toiminnan määrittelemiselle oheistoiminnaksi (ks. SipaL 1 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohta).

Oheistoiminnan edellytykset määritellään oheistoimintapoikkeusta koskevassa komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2021/1833. Toimijan liiketoiminta voidaan katsoa oheistoiminnaksi, jos jokin oheistoimintaa koskevasta kolmesta vaihtoehtoisesta testistä (ns. vähimmäisraja-arvoa koskeva testi, kaupankäyntiä koskeva testi ja käytettyä pääomaa koskeva testi) täyttyy. Jos hyödykejohdannaisiin, päästöoikeuksiin tai päästöoikeusjohdannaisiin liittyviä sijoituspalveluita tarjotaan niin laajamittaisesti konsernin pääasialliseen liiketoimintaan nähden, ettei kyseistä toimintaa voida katsoa oheistoiminnaksi konsernitasolla, kyseisten toimijoiden on hankittava toimilupa sijoituspalveluyrityksenä.

Toimiluvan hakeminen ja ylläpito edellyttää raskaiden sääntelyvelvoitteiden noudattamista, muun muassa pääomavaatimuksiin, organisatorisiin ja menettelytapavaatimuksiin sekä asiakasluokitteluun liittyen.

Miksi oheistoimintapoikkeus on olemassa?

Energiayhtiöt käyttävät johdannaisia tyypillisesti suojautuakseen sähkön tai muiden hyödykkeiden hintavaihteluilta. Tällainen kaupankäynti on usein välttämätön osa fyysiseen tuotantoon, hankintaan tai toimitukseen liittyvää riskienhallintaa. Kaikki hyödykejohdannaiskauppaa harjoittavat yritykset eivät kuitenkaan ole luonteeltaan finanssialan toimijoita eikä sijoituspalveluyrityksen toimiluvan mukanaan tuoma hallinnollinen taakka siten välttämättä toteuta sääntelyn tavoitteita tarkoituksenmukaisesti. Oheistoimintapoikkeuksen taustalla on ajatus siitä, ettei esimerkiksi energiayhtiöiden riskienhallintaa tulisi tarpeettomasti rinnastaa finanssipalvelujen tarjoamiseen.

Vaikka oheistoimintapoikkeuksen soveltamisala on lähtökohtaisesti selkeä, voivat käytännön tulkintatilanteet aiheuttaa haasteita esimerkiksi silloin, kun poikkeusta pyritään hyödyntämään yhtäaikaisesti sekä kaupankäyntiin hyödykejohdannaisilla että sijoituspalveluiden tarjoamiseen. Oheistoimintapoikkeuksen edellytyksiä tulee arvioida kunkin pääasiallisen liiketoiminnan ohella käytävän oheistoiminnan osalta erikseen ja varmistaa, että soveltamiselle asetetut vaatimukset täyttyvät jokaisen toiminnan osalta.

Fyysisen sähkön toimitussopimuksen ja hyödykejohdannaissopimuksen välinen ero

Oheistoimintapoikkeuksen soveltamiseen liittyy keskeisesti hyödykejohdannaisen määritelmä. Fyysisen sähkön toimitussopimuksen ja johdannaissopimuksen välinen rajanveto on noussut ajankohtaiseksi kysymykseksi Finanssivalvonnan (”Fiva”) maaliskuussa 2026 julkaiseman lausuntopyynnön myötä (kannanottoluonnos EMIRin (European Market Infrastructure Regulation) soveltamisesta sähkön hintakiinnityksiin, FIVA/2026/936, 17.3.2026, ”Luonnos”). Kyse on vasta kannanottoluonnoksesta, joka kuitenkin jo sellaisenaan heijastaa valvovan viranomaisen tämänhetkistä tulkintalinjaa. Luonnoksen lausuntoaika päättyi 10.8.2026 ja lausuntopalaute julkaistaan arviolta vuoden 2026 loppuun mennessä. Vaikka Luonnos koskee pääasiassa EMIRin soveltamista, sen merkitys ulottuu myös oheistoimintapoikkeukseen. EMIR ja MiFID II nojaavat samaan hyödykejohdannaisen määritelmään, joten luokittelu johdannaissopimukseksi voi heijastua myös oheistoimintapoikkeuksen kynnysarvolaskentaan.

Luonnoksen keskeinen kysymys on, milloin sähkönmyyjän ja ostajan välillä sovittua hintakiinnitystä tai vastaavaa hinnansuojaussopimusta on pidettävä pelkästään fyysisen sähkön toimituksen hintaehtona ja milloin sitä on pidettävä sähkön toimitussopimuksesta erillisenä MiFID II -liitteen I C-osan 5 kohdan mukaisena käteisselvitettävänä johdannaissopimuksena, johon myös EMIR soveltuu.

Fivan tulkinnan mukaan hintakiinnityksen luonne on määriteltävissä tarkastelemalla, voiko kiinnityksestä aiheutua sen ehtojen mukaan jommallekummalle osapuolelle käteismaksuvelvoite tilanteessa, jossa fyysistä sähköä ei toimiteta kiinnitetyllä toimitusjaksolla lainkaan tai sähkön toimitus alittaa toimitusjaksolle kiinnitetyn sähkön määrän. Edelleen Fiva toteaa, että tarkastelussa ei ole merkitystä sillä, mihin mahdollinen käteismaksuvelvoite hintakiinnityksen ehtojen mukaan tarkalleen perustuu, eli esimerkiksi ”myydäänkö takaisin” tai ”suljetaanko” fyysisen kulutuksen määrän ylittävä osa hintakiinnityksistä vai pitääkö siitä maksaa vastapuolelle jokin hyvitys tai korvaus. Fivan tulkinnan mukaan fyysisen sähkön hintaehtona voidaan pitää sellaista sopimusta, jossa sähkönmyyjä ja -ostaja sopivat kiinteän hinnan tulevaisuudessa tosiasiallisesti toimitettavalle sähkölle kokonaisuudessaan tai jollekin suhteelliselle osuudelle siitä ja jossa esimerkiksi todellisen kulutuksen poikkeaminen ennustetusta kulutuksesta ei aiheuta käteismaksuvelvoitteita kummallekaan osapuolelle.

Luonnos herättää kysymyksen siitä, voisiko myös useihin sähkösopimustyyppeihin sovellettava kulutusvaikutus täyttää johdannaissopimuksen määritelmän. Kulutusvaikutus tarkoittaa yleisesti sitä, että sähkön hintaan vaikuttaa sähkönkäytön ajoittaminen suhteessa sähkön kulloiseenkin pörssihintaan. Luonnoksen mukaan johdannaisen luokittelussa on keskeistä se, että kiinnitettävä volyymi sovitaan erikseen megawattitunteina jollekin toimitusjaksolle ja että kiinnitysmäärän ja -hinnan sekä sähkön markkinahinnan erotuksen perusteella voi syntyä käteismaksuvelvoite.

Kulutusvaikutukseen ei kuitenkaan sisälly erikseen kiinnitettyä megawattituntimäärää, sillä kulutusvaikutus lasketaan tyypillisesti asiakkaan toteutuneesta kulutuksesta suhteessa pörssisähkön kuukausikeskihintaan, eikä siitä voi syntyä Luonnoksessa tarkoitettuja sähkön kulutuksesta riippumattomia käteisvelkoja ja -saatavia. Tällainen ehto näyttäisi siten täyttävän Luonnoksessa kuvatun fyysisen sähkön hintaehdon määritelmän. Arvioinnin kannalta vaikuttaa olevan keskeistä, voiko sopimusehtojen nojalla syntyä suoritusvelvoite, joka ei kohdistu tosiasiallisesti toimitettuun sähköön.

Fyysisen sähkön toimitussopimuksen ja hyödykejohdannaissopimuksen välisen rajanvedon tulisi olla selkeä. Kaikki hyödykejohdannaisiksi määritellyt sopimukset on sisällytettävä osaksi konsernin hyödykejohdannaisvolyymia, mikä tulee huomioida oheistoimintapoikkeusta koskevien testien kynnysarvoja laskettaessa. Näin ollen laajentunut hyödykejohdannaisen määritelmä voisi vaikuttaa suoraan oheistoimintapoikkeuksen soveltamismahdollisuuksiin. Lisäksi on hyvä huomioida, että johdannaissopimukset eroavat luonteeltaan merkittävästi fyysisistä sähköntoimitussopimuksista, eikä esimerkiksi pienillä tai keskisuurilla sähkönkuluttajilla ole välttämättä valmiuksia tai halua käydä johdannaiskauppaa sen monimutkaisuuden vuoksi.

Sääntelyn tulevaisuus

Komissio vahvisti 26.5.2026 julkaisemassaan raportissa (COM(2026) 251), että oheistoimintapoikkeus toimii nykyisellään asianmukaisesti ja että sen soveltamisalan tai toimintatavan muuttamisella voisi olla merkittäviä ja kauaskantoisia seurauksia. Komissio totesi lisäksi, että hyödykejohdannaismarkkinoilla toimivien yritysten riskiprofiiliin suhteutettu räätälöity vakavaraisuuskehikko olisi toimivampi ratkaisu, mikäli poikkeuksen tarkastelua harkitaan myöhemmässä vaiheessa. Raportin taustalla olleessa sidosryhmäpalautteessa markkinatoimijat ja alan etujärjestöt korostivat poikkeuksen keskeistä merkitystä energiakaupan toimivuudelle sekä tarvetta pikemminkin keventää päällekkäistä sääntelyä kuin tiukentaa sitä. Komission kanta merkitsee, ettei oheistoimintapoikkeuksen soveltamisalaan ole lähitulevaisuudessa odotettavissa muutoksia unionitasolla. Poikkeuksen käytännön merkitys voi kuitenkin kaventua ilman sääntelymuutoksiakin, jos hyödykejohdannaisen määritelmää tulkitaan valvontakäytännössä aiempaa laajemmin. Tämän vuoksi Luonnoksen kaltaisten tulkintakannanottojen merkitys korostuu myös oheistoimintapoikkeuksen näkökulmasta.

Lainsäätäjien, viranomaisten ja energia-alan toimijoiden aktiivinen vuoropuhelu on tärkeää sekä molemminpuolisen luottamuksen vahvistamiseksi että riittävän markkinaymmärryksen varmistamiseksi. Lainsäädännön ja viranomaistulkintojen ennakoitavuus vaikuttaa suoraan energia-alan kestävään toimintaan ja lopulta yksittäisen sähkönkäyttäjän saatavilla oleviin sopimustyyppeihin ja maksettavaan hintaan. Kulutusvaikutusta koskeva tarkastelu on yksi esimerkki siitä, miten ennakoitavuus konkretisoituu. Fyysisen sähkön toimitussopimuksen ja johdannaissopimuksen välistä rajanvetoa ei voi ratkaista pelkästään sopimustyypin tai hinnoittelumekanismin perusteella vaan se edellyttää tuotteen oikeudellisen luonteen kokonaisvaltaista arviointia jo tuotekehitysvaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että energia-alan toimijoiden on syytä käydä läpi käytössään olevat hinnoittelumekanismit ja arvioida, voiko niistä syntyä sähkön tosiasiallisesta toimituksesta riippumattomia käteissuorituksia. Samalla kannattaa pohtia, miten mahdollinen uudelleenluokittelu vaikuttaisi konsernin hyödykejohdannaisvolyymiin ja oheistoimintapoikkeuksen testien kynnysarvoihin. Lainsäädännön ja viranomaisten tulkintaohjeiden keskeinen tehtävä on tarjota arvioinnille riittävän selvät kriteerit.

Artikkeli on julkaistu alun perin Alma Insightsin Juridiikan ajankohtaiset -palvelussa. Linkki artikkeliin: Energiakaupan ja finanssisääntelyn rajapinta – oheistoimintapoikkeus ja hyödykejohdannaisen määritelmä.

Teksti: Laura Kataila, Senior Associate, [email protected]

Tutustu asiantuntijoihimme: Hanna Huttunen, Elina Väärä, Mikko Koskinen