Suullisen todistelun videotallenneuudistus tulee voimaan 1.10.2026
27.08.2026
Suullisen todistelun tallentamista ja vastaanottamista yleisissä tuomioistuimissa koskevan lakiuudistuksen voimaanpanosta säädettiin 9.7.2026. Uudistus tulee voimaan 1.10.2026, ja uusia säännöksiä sovelletaan siitä lähtien kaikkiin tuomioistuimissa käsiteltäviin asioihin. Aikaisempia säännöksiä sovelletaan kuitenkin asioissa, joiden pääkäsittely on aloitettu ennen lain voimaantuloa.
Uudistuksen myötä käräjäoikeudessa vastaanotettavasta suullisesta todistelusta tehdään pääsääntöisesti kuva- ja äänitallenne. Uudistuksen tavoitteena on parantaa näytön arvioinnin oikeellisuutta hovioikeuksissa, tehostaa muutoksenhakumenettelyä sekä vähentää muutoksenhausta asianosaisille ja todistajille aiheutuvia kustannuksia ja haittaa. Samalla uudistus vie tuomioistuinten digitalisaatiota eteenpäin.
Käräjäoikeusvaiheen merkitys korostuu
Uudistuksen seurauksena hovioikeus ja korkein oikeus ottavat suullisen todistelun muutoksenhaussa lähtökohtaisesti vastaan käräjäoikeudessa tehdyltä videotallenteelta. Todistajien ja muiden oikeudenkäynnissä kuultujen henkilöiden ei siten yleensä tarvitse tulla esittämään kertomustaan uudelleen. Lisä- ja uudelleenkuulustelujen on tarkoitus jäädä poikkeuksellisiksi ja pelkästään kertomuksen sisällön tai näyttöarvon riitauttaminen ei lähtökohtaisesti oikeuta uuteen kuulusteluun, vaan pyynnön tulee olla yksilöity ja perusteltu.
Koska käräjäoikeudessa annettua kertomusta hyödynnetään lähtökohtaisesti myös muutoksenhaussa, suullinen todistelu on pyrittävä vastaanottamaan jäsennellysti ja kohdentamaan asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin riitaisiin kysymyksiin. Erityisesti laajoissa asioissa todistelua voidaan käsitellä teemakohtaisina kokonaisuuksina prosessisuunnitelman mukaisesti ja pitkät tallenteet voidaan indeksoida siten, että muutoksenhaussa merkitykselliset osuudet ovat helposti löydettävissä. Näin hovioikeudessa voidaan keskittyä niihin tallenteen osiin, jotka liittyvät siellä edelleen ratkaistavina oleviin kysymyksiin.
Uudistus edellyttää huolellista valmistautumista
Jäsentyneen käsittelytavan varmistaminen edellyttää paitsi tuomarin aktiivista prosessinjohtoa sekä myös asianosaisten avustajien vastuuta todistelun huolellisessa suunnittelussa. Todistusteemat ja kuulustelukysymykset on tärkeää suunnitella jo käräjäoikeusvaiheessa siten, että todistelu kohdistuu asian ratkaisemisen kannalta olennaisiin kysymyksiin. Koska lisä- ja uudelleenkuulustelujen on tarkoitus olla poikkeuksellisia, käräjäoikeudessa toimitettavan kuulustelun merkitys korostuu entisestään.
Uudistus vaikuttaa myös muutoksenhaun valmisteluun. Hovioikeudessa on arvioitava aiempaa etupainotteisemmin, miltä osin henkilötodistelun vastaanottaminen on asian ratkaisemiseksi tarpeen ja onko perusteita lisä- tai uudelleenkuulustelulle. Käytännössä tämä korostaa täsmällisten valitus- ja vastauskirjelmien merkitystä, sillä muutoksenhaussa on pystyttävä yksilöimään, miltä osin käräjäoikeudessa vastaanotettu henkilötodistelu on edelleen tarpeen.
Tallenteiden yksityisyyden suojaan kiinnitetään erityistä huomiota
Kuva- ja äänitallenteiden julkisuus määräytyy oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapitoa koskevien säännösten mukaisesti. Tuomioistuimen ulkopuolelle tallenteista voidaan luovuttaa vain ääniosa. Kuva- ja äänitallenteita voi katsoa tuomioistuimen tiloissa, eikä tallennetta katsovalla henkilöllä saa myöskään olla mukanaan tallentamisen mahdollistavia välineitä.
Kuultavalle on ennen kuulustelua ilmoitettava tallentamisesta, mutta tallentaminen ei kuitenkaan edellytä kuultavan suostumusta. Kuulustelun tallenne katsotaan muutoksenhakuvaiheessa yleensä asianosaisten ja mahdollisen yleisön läsnä ollessa, mutta tietyissä tilanteissa tuomioistuin voi kuitenkin perehtyä tallenteeseen ilman asianosaisia ja yleisöä. Tallenne säilytetään 30 päivää siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu.
Uudistus on enemmän kuin tekninen siirtyminen videotallenteisiin. Se muuttaa erityisesti muutoksenhakumenettelyä ja korostaa entisestään käräjäoikeusvaiheen merkitystä, huolellista valmistelua ja jäsenneltyä todistelua.
Lisää aiheesta tuomioistuinlaitoksen sivuilta: https://www.tuomioistuimet.fi/ajankohtaista/tiedotteet/suullisen-todistelun-videointi-karajaoikeuksissa-alkaa-lokakuun-1-paivasta-lukien/