Lexia yhteistyöhön muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamo ry:n kanssa – Aineettomat oikeudet yhä keskeisempiä liiketoiminnassa

13.05.2020

Ornamo ry on vuonna 1911 perustettu muotoilualan asiantuntijajärjestö, joka kehittää muotoilijan ammattia ja vaikuttaa muotoilun asemaan yhteiskunnassa. Yhdistys edustaa muotoilun eri aloja, kuten teollista muotoilua, sisustusarkkitehtuuria, kaluste-, tekstiili- ja digisuunnittelua sekä palvelumuotoilua.

Muotoilua on kaikkialla ympärillämme ja sen merkitys varsinkin liiketoiminnassa on kasvanut koko ajan. Muotoilun kaltaisten IP-intensiivisten alojen arvioidaan olevan jatkossa entistä kasvupotentiaalisempia, sillä niillä on kykyä tuottaa lisäarvoa eri toimialoille.

Lexian laajan IPR-osaamisen vahvuuksia ovat pitkäaikainen kokemus luovilta aloilta sekä kansainvälinen osaaminen. Lexian asiantuntijat avustavat asiakkaita oikeuksien suojaamisessa, hallinnoimisessa ja kaupallistamisessa. Vahva liiketoimintatuntemus auttaa tukemaan kattavasti erilaisissa sopimusprosesseissa.

Lexian IPR-asiantuntijuus sai hiljattain myös kansainvälistä tunnustusta, kun kansainvälisiä asianajotoimistoja luokitteleva tutkimuslaitos Legal 500 suositteli viimeisimmässä EMEA-maita koskevassa hakemistossaan Lexian IPR-praktiikkaa ja praktiikan vetäjä Markus Myhrbergiä. Lue lisää >>

Lexia haluaa tukea Ornamon jäsenistöä onnistumaan IPR- ja sopimusasioissa entistä paremmin.

”Aineettomat oikeudet ovat yhä keskeisempiä liike-elämässä. Sen vuoksi yritykset sekä yrittäjät tarvitsevat uusia tehokkaampia tapoja hyödyntää niitä liiketoiminnassa. Tässä me voimme olla avuksi Ornamon jäsenille: olemme tukena IPR-asioissa ja autamme luomaan menestyksekkäitä sopimusstrategioita”, Markus Myrhberg toteaa.


Lisätiedot: Markus Myhrberg, osakas ja praktiikan vetäjä, puh. +358 40 505 5343, markus.myhrberg@lexia.fi

Back to Top