Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Kauppalehden Debatti-palstalla 15.11.2018.

Kauppalehden artikkelissa 8.11.2018 nostettiin esiin huoli lisääntyneestä sääntelystä finanssialalla ja sen seurauksista. Huoli on enemmän kuin aiheellinen.

Sääntelyllä on erittäin tärkeä rooli: se ylläpitää finanssimarkkinoiden vakautta, turvaa sijoittajan suojaa ja luo ennustettavuutta. Mutta jos sääntely on päällekkäistä, ristiriitaista ja tarpeetonta, ollaan ongelmissa.

Sääntelytulva keskittää toimialan isojen toimijoiden käsiin pienten toimijoiden kaatuessa uuden sääntelyn vaatimiin jatkuviin investointeihin tai sulautuessa isompiin toimijoihin. Sääntelyn soveltamisessa on nimittäin harvoin mahdollista huomioida itse toimiluvalliseen toimijaan liittyvää riskiä ja vaikutuksia toimijalle. Sen sijaan sääntelyä sovelletaan kategorisesti kaikkiin alan toimijoihin toiminnan luonteesta ja laajuudesta riippumatta. Joitakin varaventtiileitä on toki olemassa, kuten esimerkiksi suhteellisuusperiaate.

Sääntely lisää myös protektionismia: uusien innovaatioiden pääsy markkinoille on vaikeaa tai jopa mahdotonta sääntelyn tuomien vaatimusten ja kustannusten johdosta. Uusien innovaatioiden sääntelykehikon selvittäminen ja toimilupaprosessit voivat viedä vuosia. Tämä kaikki tarkoittaa kohonneita hintoja ja vähemmän vaihtoehtoja asiakkaille.

Tästä huolimatta Euroopan finanssivalvontajärjestelmää (ESA) ja esimerkiksi sen yhden keskeisen valvontaviranomaisen eli Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) toimivaltaa sekä resursseja on taas päätetty kasvattaa. Näillä keskusvalvojilla on merkittävää, suoraan jäsenmaita velvoittavaa norminantovaltaa, joten keskittäminen johtaa uuden alemman tasoisen sääntelyn lisääntymiseen. Uusi keskusviranomaisen tuottama sääntely lisätään aikaisempien rakenteiden päälle. Uskallankin veikata, että toimet näkyvät pian alemman asteisen sääntelyn hallitsemattomana kasvuna johtaen entistä vaikeampiin tulkintatilanteisiin.

Kuka valvoo sääntelijää ja asettaa rajat järkevälle sääntelykehikolle? Nyt ennalta asetettuja rajoja ei ole ja järjestelmä ruokkii itse itseään jokaisen sääntelijän kehittäessä tahollaan lisää sääntelyä.

Ehdotankin sääntelijöille omaa, sääntelyä seuraavaa compliance-funktiota, joka valvoisi, ettei tarpeetonta sääntelyä tuotettaisi. Aina kun uutta sääntelyä tuotetaan, tulisi laadun varmistamisen lisäksi arvioida, voisiko jostain vanhasta sääntelystä samalla luopua. Näin pysyttäisiin suunnitellun kehikon rajoissa ja luotaisiin toimialan kannalta tehokkain, turvallisin ja kilpailukykyisin toimintaympäristö.

Olli Kiuru
Asianajaja, osakas ja finanssioikeuden asiantuntija
Fintech Finland ry:n puheenjohtaja