HMD Global

HMD Global jatkaa Nokian tarinaa – Lexia mukana mahdollistamassa kansainvälistä kasvua

Neuvottelupöydässä on rauhallisempi olo, kun tietää tiukimman teknologiajuridiikan osaamisen olevan omalla puolella pöytää.

Vuonna 2016 HMD Globalin ilmoitus jatkaa Nokia-puhelinten uutena kotina yllätti monet iloisesti: Nokian sinivalkoinen tarina sai jatkoa. Parin viime vuoden ajan HMD Global on kehittänyt toimintaansa start-up -asenteella ja hyvin tunnetulla brändillä.

 

Maailmanlaajuinen palaute Nokia-puhelimista on ollut rohkaisevaa: yhtiö on esitellyt lukuisia uusia laitteita, sopinut globaalista yhteistyöstä alan merkittävimpien tekijöiden, kuten Googlen kanssa, ja solminut strategiset yhteistyösopimukset Nokian ja FIH:n kanssa. Helmikuussa 2018 HMD Global ilmoitti, että siitä tulee Googlen pääkumppani sen Android One -lippulaivaohjelmassa.

 

Lexian kokenut tiimi on työskennellyt HMD Globalin kanssa muun muassa teknologiasopimuksiin, kuluttajansuojaan, tietosuojaan sekä työoikeuteen liittyvissä asioissa. Tarjoamme tarpeen mukaan lisäkäsiä HMD Globalin oman lakitiimin tueksi.

 

”Lexia on tukenut meitä monimutkaisissa teknologian lisensointisopimuksissa, joihin on sisältynyt esimerkiksi ohjelmisto- ja laitetekniikkaa sekä tietosuojaa. Lexia on osoittanut erityistä pätevyyttä toimia näillä alueilla sekä pystynyt tukemaan meitä tiukkojen aikataulujen puitteissa. Lexian kokemus ja osaaminen monimutkaisista teknologian lisensointisopimuksista on ollut projektiemme kannalta arvokasta, ja heidän kanssaan on ollut ilo työskennellä”, sanoo HMD Globalin associate general counsel Päivi Pekkanen.

 

Lexian teknologiatiimiin kuuluu entisiä yritysjuristeja, joilla on laaja kokemus kansainvälisistä liiketoimintasopimuksista ja oikeudellisesta tuesta teknologiayrityksille.

 

”HMD:n liiketoiminta on dynaamista ja globaalia, mikä tekee siitä juristin kannalta erittäin mielenkiintoista. Pöydälle tulevat kysymykset ovat todella vaihtelevia ja vastapuolena on usein suuria kansainvälisiä toimijoita”, HMD:tä avustanut counsel Susanna Sariola kertoo.

 

HMD Global Oy is the exclusive licensee of the Nokia brand for phones & tablets. Nokia is a registered trademark of Nokia Corporation. Android One and Google are trademarks of Google LLC.

Back to Top