Yritys voi olla menestyvä johtamisesta huolimatta. Osittain siksi, että matkassa on aina onnea mukana. Todellinen johtaminen punnitaan kuitenkin muutostilanteessa: johtajat eivät tee muutosta, johtamisella mahdollistetaan muutos.  

Olen monen muun tapaan hieman hämmästyneenä seurannut Risto Siilasmaan ”Paranoidi optimisti” -kirjan julkaisemisen jälkeistä keskustelua Jorma Ollilasta ja hänen johtamismetodeistaan. En tiedä, onko julkisen keskustelun tarkoituksena löytää vihdoinkin selitys kruununjalokivemme menettämiselle ja osoittaa kauan kaivattu syyllinen kansalliselle häpeälle. Vai onko kirja kuitenkin kertomus jostain sellaisesta, mikä ei saa toistua ja josta täytyy ottaa opiksi? Pelolla johtamisesta.

Historia tuntee useita vaarallisia johtajia, nimiä mainitsematta nykyhetkeä myöten. Näistä henkilöistä on varsin helppo vetää johtopäätös heidän omasta epävarmuudestaan ja omista peloistaan. On utopiaa, että joku voisi olla hyvä kaikessa. Myöskään asiantuntijuus ei tee ihmisestä johtajaa. Lainatakseni johtamisvalmentaja Tero J. Kauppista: ”Hyvän johtajan täytyy hallita oma egonsa ja hyväksyä omat heikkoudet sekä vahvuudet”.

Samaan aikaan Ollila-keskustelun kanssa ensi-iltaan tuli Tuukka Temosen Valmentaja-elokuva Jari Sarasvuosta. Sarasvuo itse on sanonut, että hänen saarnansa ovat perustuneet pitkälti itsestäänselvyyksistä puhumiseen. Yhdessä nämä kaksi miestä ohjasivat suomalaista yrityselämää kultaisella nousukaudella – pelolla ja itsestäänselvyyksillä.

Katse kengänpohjaan

Meneillä oleva keskustelu on pistänyt minutkin miettimään, miksi huonoa johtajuutta siedetään. Onko sellaisen kohtaamisessa vain kaksi vaihtoehtoa: tavoitella paikkaa suosiossa hinnalla millä hyvänsä tai tehdä itsestään näkymätön? Eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja?

En ole henkilökohtaisesti koskaan kohdannut huonoa johtajuutta. Näin jälkikäteen kuitenkin tunnistan olleeni urani alkuvaiheessa työpaikassa, jossa saamani vastuun määrä lähenteli heitteillejätön tunnusmerkkejä. Olisinko tässä asemassa ilman sitä kokemusta? Sitä tunnetta, että johdan itseäni eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin onnistua tai luovuttaa? Vaikea sanoa. Mutta silläkin uhalla, että tämä kokemus olisi ollut ratkaiseva tekijä uralla etenemiselleni, en itse halua altistaa työntekijöitämme samoihin pohdintoihin.

Pelolla johtaminen tuhoaisi meidän kaltaisen kasvuyrityksen olemassaolon. Me teemme asioita, joita ei ole aikaisemmin tehty. Me haluamme olla parhaiten johdettu asianajotoimisto. Siihen ideologiaan ei mahdu alistaminen ja pelolle altistaminen. Sen sijaan muutosjohtamiseen kuuluu olennaisena osana pettymysten hyväksyminen.

Meillä koko esimiesporukka käy läpi johtamiskoulutuksen. Itse olen nyt session puolessavälissä. Kuuden kuukauden aikana olen oppinut paljon itsestäni; tunnistamaan luonnollisen käyttäytymiseni niin hyvässä kuin pahassa ja reagoimaan näihin reunaehtoihin kulloisessakin tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla. Yhden hämmentävimmistä keskusteluista olen käynyt koskien kengännumeroani. ”Kun ikä ylittää kengännumeron, oppii ihminen kunnioittamaan omia vahvuuksiaan”, minulle sanottiin. Totta tai tarua, mutta allekirjoitan väittämän.

Kengänpohjan lisäksi on hyvä katsoa asioita tulevaisuuden lisäksi myös taaksepäin. Mikään ei opeta niin paljon kuin jälkiviisaus. Ollilan ajoista vahvan johtamisen käsitykset ovat eittämättä muuttuneet. Toisaalta on hyvä muistaa, että ehkä johtaminen kuitenkin on vain itsestäänselvyyksiä: kuuntelemista ja nöyryyttä.

Samuli Koskela, toimitusjohtaja, puh. +358 40 5888 323, [email protected]