Pyöränkumin paikkaaja -blogi: Meille tuli uusi perheenjäsen

31.03.2017

Jari Maaranen Lexia

 

Viimeksi 15-vuotiaana pyöränkumin vaihtanut lakimies Jari Maaranen ryhtyy hyväntekeväisyyspyöräilyn huoltomieheksi ja bloggaa homman etenemisestä, treenaamisesta ja aikanaan itse pyöräilystä.

 

Hetken verran on kulunut, kun olen viimeksi tähän blogiini tekstiä rustannut. Ja sinä aikana on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Team Rynkeby on jatkanut nousujohteista treeniään ja into kesän Pariisin reissuun on jo miltei käsin kosketeltava. Uusien pyörien saapuminen on lisäksi nostanut tunnelman huippuun ja vähän ylikin.

Uusi perheenjäsen

Tulla tupsahti meille viikko sitten. Se on hieno, keltainen ja teknisesti viimeisen päälle. Kuulemma myös hyvätapainen ja tottelee omistajaansa eli rouvaa, jos vaan rouva osaa käskeä oikein. Sisälle asuntoon se piti tuoda. Nyt on viihtynyt viikon verran olohuoneessa totuttautuen minuun ja rouvaan. Hyvin on mennyt, ei ole ollut isompaa konfliktia. Ja vieraidenkin kanssa piisaa juttua uudesta perheenjäsenestä.

 

Pyörää kutsutaan, paitsi uudeksi perheenjäseneksi, myös Bianchi Intrepida 105:ksi tai tuttavien kesken Bikeksi. Mutta on se kerta kaikkiaan hieno ja makee. On hiilikuitua, 22 vaihdetta ja jarrut siltä varalta, että meno yltyy mahdottomaksi. Hieman tässä vaan on kylmää hikeä alkanut pukkaamaan, kun tuota pitäisi huoltaa ja korjata reissulla. Mitähän se tuumaa siitä? Onko kosketukseni riittävän hellä? Osaanko puhua sille oikein?

Team Rynkeby siirtyy ulkotreeneihin

Team Rynkeby siirtyy kohtapuoleen ulkopyöräilyyn. Tämä tarkoittaa sitä, että erikokoisia, keltaisia ajoryhmiä viilettää pitkin Uudenmaan teitä. Ovat hyvätapaisia ja kunnioittavat muita tiellä liikkujia. Moikkaavatkin, saa moikata takaisin. Jos löydätte ryhmän tauolta, saa tulla juttelemaan. Voitte olla varmoja, että tulee tyhjentävä selvitys siitä, miksi tätä homma tehdään.

 

Omalta osalta tähän lähtemisen syyt vain vahvistuivat Kansainvälisenä lasten syöpäpäivänä 15.2.2017. Narinkkatorilla oli tuolloin poikkeuksellisen koskettava tapahtuma, jossa jokaiselle syöpään sairastuneelle lapselle oli tuotu paikalla punainen tai sininen tuoli. Joukossa oli myös valkoisia tuoleja, sillä kaikki lapset eivät valitettavasti voita taistelua syöpää vastaan. Siinä oli monella paikalla olijalla pala kurkussa. Myös Pyöränkuminpaikkaajalla.

 

Huhtikuun alkaessa starttaa myös valtakunnallinen Fuck Cancer -kampanja, joka nostaa esiin syöpään sairastuneet nuoret aikuiset. Tutustuisin, jos olisin sinä.

 

Olen kysellyt autosponsoriltamme, koska minä saan sen uuden perheenjäsenen. Olohuoneeseen en sitä aikonut tuoda, mutta voisin jokusen kuukauden harjoitella, että osaan varmasti ajaa hiljalleen Pariisiin. Autosponsori ei ole vastannut.

Jari Maaranen Lexia

Huoltava lakimies ottaa tuntumaa työkaluihin.

Back to Top