Lexia vahvistaa osaamistaan Riitojen ratkaisu -praktiikassa 

14.03.2024

Lexia Asianajotoimisto on nimittänyt oikeustieteen maisteri Antti Korpelan Counseliksi 1.1.2024.

Antti toimii Counselina Lexian Riitojen ratkaisu -praktiikassa Helsingissä. Antti on edustanut päämiehiään laajoissa ja vaativissa oikeudenkäynneissä muun muassa sopimus- ja vahingonkorvausoikeudellisissa asioissa, työoikeusriidoissa ja johtajasopimuksia koskevissa riidoissa. Antilla on myös vankka kokemus liiketoimintakeskeisenä neuvonantajana corporate advisory -alueella, jossa painotus on ollut sopimus-, yhtiö- ja työoikeudellisissa kysymyksissä. Lisäksi Antti on toiminut asiamiehenä talousrikosasioissa ja ympäristörikoksissa. 

 

Ennen Lexiaan siirtymistä Antti on toiminut asiantuntijana muissa asianajo- sekä lakiasiaintoimistoissa.

 

Tervetuloa Antti Lexian mahtavaan tiimiin! Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet asiantuntijoidemme joukkoon uuden huippuosaajan.  

 

Lexia on asianajokumppani, jonka tavoitteena on parantaa asiakkaiden liiketoiminnan onnistumisen edellytyksiä ja tuoda asiakkaille enemmän viivan alle. Tämä edellyttää syvällistä liiketoimintaymmärrystä, innovatiivisuutta ja rohkeutta uudistaa perinteisiä toimintamalleja sekä positiivista energiaa ja oikeaa asennetta.  

Back to Top