Kuluttajaluottoja koskevat sääntelymuutokset astuvat voimaan 1.9.2019

14.08.2019

Kuluttajalta kuluttajaluotoista perittävään korkoon ja muihin luottokustannuksiin tulee merkittäviä tiukennuksia.

1.9.2019 voimaantuleva kuluttajansuojalain muutos tiukentaa kuluttajalta kuluttajaluotosta perittävää korkoa ja muita luottokustannuksia koskevaa sääntelyä. Muutoksilla rajoitetaan kuluttajalta luotosta maksettavaksi tulevan koron ylärajaa sekä muiden luottokustannusten määrää. Tämän lisäksi maksuajan pidentämisestä kuluttajalta perittävien kulujen määrää rajoitetaan.

Kuluttajaluoton korko enintään 20 prosenttia

Aiemmassa korkokattoa koskevassa säännöksessä oli asetettu yläraja luottosopimuksen mukaiselle luoton todelliselle vuosikorolle, jota laskettaessa otetaan huomioon luoton korko ja muut kuluttajalta perittävät luottokustannukset.

1.9.2019 voimaan tulevassa lainmuutoksessa luottosopimuksen mukaista luoton todellista vuosikorkoa koskevan korkokaton sijasta on asetettu yläraja kuluttajan nostamalle luotolle maksettavalle luoton korolle. Tämän johdosta sääntelyyn on otettu uutena määritelmänä luoton koron määritelmä. Luoton korolla tarkoitetaan korkoa, joka ilmoitetaan nostetun luoton määrään vuositasolla sovellettuna kiinteänä tai vaihtuvana prosenttilukuna.

1.9.2019 alkaen solmittaviin kuluttajaluottosopimuksiin kuluttajan nostamalle luotolle perittävää korkoa ei saa sopia 20 prosenttia suuremmaksi. Mikäli luoton korko on sopimuksen mukaan sidottu viitekorkoon, luotonantajan tulee varmistua siitä, että luoton korko ei myöskään viitekoron mahdollisen nousun myötä pääse ylittämään 20 prosenttia.

Asetettua prosenttirajaa ei ole sidottu luoton tai luottorajan määrään toisin kuin aiemmin oli, vaan 20 prosentin yläraja koskee kaikkia kuluttajaluottoja niiden määrästä riippumatta.

Rajoituksia muiden luottokustannusten määrään

Kuluttajalle maksettavaksi tulevalle luoton korolle asetetun ylärajan lisäksi uusi sääntely asettaa rajoituksia myös kuluttajalta perittäville muille luottokustannuksille kuin nostetulle luotolle perittävälle korolle.

Jos kuluttajan on sopimuksen mukaan maksettava muita luottokustannuksia, ei näiden muiden kuluttajan maksettavaksi tulevien luottokustannusten määrä saa ylittää päivää kohden 0,01 prosenttia luottosopimuksen mukaisen luoton määrästä tai luottorajasta luottosopimuksen voimassaoloajalta.

Luoton määrän tai luottorajan, jonka mukaan luottokustannusten enimmäismäärä lasketaan, tulee olla tosiasiassa kuluttajan käytettävissä. Näin ollen luottorajaa ei voida asettaa näennäisesti hyvin korkealle rajoittaen kuitenkin sopimusehdoin kuluttajan oikeutta käyttää luottoa.

Mikäli muiden luottokustannusten enimmäismäärä jäisi yllä olevan säännöksen johdosta alle viiden euron, voidaan muiden luottokustannusten määräksi kuitenkin sopia viisi euroa edellyttäen, että luottoaika on sopimuksen mukaan vähintään 30 päivää.

Lisäksi sääntely asettaa muille luottokustannuksille enimmäismäärän. Kuluttajan maksettavaksi tulevat muut luottokustannukset eivät saa ylittää 150:tä euroa vuodessa eikä luottokustannuksia saa periä kuluttajalta ennakolta pidemmältä kuin vuoden ajalta. Käytännössä asetettu 150 euron raja tulee sovellettavaksi määrältään suuremmissa luotoissa, jotta muiden luottokustannusten määrä ei voi nousta kohtuuttoman suureksi. 150 euron rajaa sovelletaan myös, kun kyse on luotosta jossa ei ole lainkaan luottorajaa.

Säännösten rikkomuksen seuraamukset  

Mikäli luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo kuluttajan maksettavaksi tulevaa luoton korkoa koskevaa ylärajaa tai muita luottokustannuksia koskevia määräyksiä, kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan.

Maksuajan pidentämisestä saa periä enintään viisi euroa

Lisäksi uutena sääntelyyn on otettu ennen saatavan erääntymistä tehtävästä eräpäivän siirtämisestä tai luottoajan pidentämisestä perittäviä kuluja koskeva rajoitus. Maksuajan pidentämisestä ennen saatavan erääntymistä saa periä kuluttajalta enintään viisi euroa edellyttäen, että maksuaika pitenee vähintään 14 päivällä. Tällaisista toimista kuluttajalta perittävien kulujen yhteismäärä ei saa kuitenkaan ylittää vuodessa 20 euroa.

Säännöksen soveltamisen kannalta ei ole merkitystä, millä nimityksellä maksuajan pidentämiseen tähtäävää toimenpidettä tai järjestelyä kutsutaan, vaan olennaista on toimenpiteen tosiasiallinen tarkoitus. Säännös kattaa esimerkiksi lyhennysvapaiden kuukausien myöntämisestä mahdollisesti perittävät kulut.

On tärkeää huomioida, että maksuajan pidentämisestä ja siitä perittävistä kuluista on tullut sopia kuluttajan kanssa, jotta kuluja ylipäänsä voidaan periä. Asetettu viiden euron enimmäisraja kattaa myös kaikki kulut, joita toimenpiteestä luotonantajalle aiheutuu, mukaan lukien kuluttajalle mahdollisesti lähetettävä vahvistus toimenpiteestä.

Jotta kuluja voidaan periä, maksuajan tulee pidentyä vähintään 14 päivällä. Lyhyempikin pidennys on mahdollinen, mutta silloin siitä ei saa periä kuluttajalta kustannuksia.


Teksti: Riikka Simola, Associate
riikka.simola@lexia.fi, puh. +358 40 576 1302


Finanssi- ja vakuutusoikeus -praktiikan yhteyshenkilö:

Olli Kiuru, partner, olli.kiuru@lexia.fi, puh. +358 40 7168 020

Back to Top