Vuonna 2011 hovioikeuksissa voimaan tulleen jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisala laajenee kaikkiin riita- ja hakemusasioihin sekä nykyistä useampiin rikosasioihin 1.10.2015 alkaen.

Nykyinen jatkokäsittelylupajärjestelmä
Suomalaisissa hovioikeuksissa on sovellettu vuodesta 2011 lukien erityistä jatkokäsittelylupajärjestelmää. Oikeudenkäymiskaaren 25 a lukuun sisällytetyn järjestelmän nojalla laissa tarkasti määritellyissä riita- ja rikosasioissa täysimittainen oikeudenkäynti eli asian ratkaiseminen pääkäsittelyn ja siinä vastaanotetun todistelun perusteella edellyttää jatkokäsittelylupaa.

Esimerkiksi riita-asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, jos velkaa tai muuta rahasaamista koskevan riidan häviöarvo ei ylitä 10 000 euroa. Häviöarvolla tarkoitetaan erotusta asianosaisen hovioikeudessa esittämän vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välillä. Rikosasiassa vastaaja puolestaan tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu neljää kuukautta ankarampaan vankeusrangaistukseen. Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat luvan, jos valitus koskee rikosta, josta säädetty rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Jatkokäsittelylupajärjestelmää ei nykyisellään sovelleta hakemusasioihin.

Jatkokäsittelylupa on sen soveltamisalaan lukeutuvissa tapauksissa myönnettävä, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta (muutosperuste) tai jos ratkaisun oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida lupaa myöntämättä (tarkistusperuste). Lupa tulee myöntää myös, jos asian jatkokäsittely on tärkeätä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa (ennakkotapausperuste) taikka jos jatkokäsittelylle on muu painava syy. Yksin näytön arviointia varten lupaa ei myönnetä, ellei siihen ole perusteltua aihetta.

Lain sanamuodostakin johtuen on huomioitava, että hovioikeuden on myönnettävä lupa, jos myöntämisen edellytykset täyttyvät – hovioikeudella ei siis tältä osin ole harkinnanvaraa (lupapresumtio). Hovioikeuden tulee myös omasta aloitteestaan tutkia kaikki lupaperusteet siinäkin tilanteessa, ettei valittaja ole niihin nimenomaisesti vedonnut. Jatkokäsittelyluvan edellytysten täyttyminen tutkitaan kirjallisen aineiston pohjalta. Jos lupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Voimaan tulevan uudistuksen tausta ja sisältö
Kataisen II hallituksen aloitteesta vuonna 2013 laaditussa oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa vuosille 2013–2025 (OM mietintöjä ja lausuntoja 16/2013, linkki) jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönottamisen arvioitiin vähentäneen kustannuksia ja tuoneen työnsäästöä erityisesti rikosasioiden osalta. Uudistus oli siihen mennessä vähentänyt valitusten ja pääkäsittelyjen määrää sekä lyhentänyt keskimääräisiä käsittelyaikoja. Esimerkiksi vuonna 2013 hovioikeuksissa annetuista ratkaisuista jatkokäsittelylupasäännöksiä sovellettiin koko asiaan noin 35 prosentissa tapauksista, joista suurin osa oli rikosasioita. Järjestelmä oli yleisesti ottaen täyttänyt hyvin sille asetetut oikeusturva- ja muut tavoitteet. Ottaen huomioon oikeudenhoitoon kohdistuvat säästötavoitteet uudistamisohjelman laatinut neuvottelukunta kehotti oikeusministeriötä kuitenkin vielä selvittämään mahdollisuuksia laajentaa jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalaa etenkin rikosasioissa sekä ulottaa järjestelmä myös hakemusasioihin. Näin pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa yksin näytön arvioinnin riitauttamisen perusteella tulisi nykyistä harvemmin kysymykseen.

Neuvottelukunnan ehdotuksen perusteella kesällä 2013 asetettu jatkokäsittelylupauudistusta pohtinut työryhmä julkisti hallituksen esityksen muotoon laaditun mietintönsä (OM mietintöjä ja lausuntoja 10/2014, linkki) helmikuussa 2014. Työryhmä ehdotti jatkokäsittelylupajärjestelmän laajentamista yleisesti ilman ennalta määritettyjä häviöarvoja riita- ja hakemusasioihin sekä rikosasioihin siltä osin kuin vastaajaa ei ole tuomittu kahdeksan kuukauden vankeutta ankarampaan rangaistukseen. Lisäksi syyttäjä ja asianomistaja tarvitsisivat aina jatkokäsittelyluvan hakiessaan muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Mietinnöstä annettiin lausuntopalautetta, joka oli ensisijaisesti myönteistä.

Nyt 1.10.2015 voimaan astuva oikeudenkäymiskaaren 25 ja 25 a lukujen muutos (386/2015) rakentuu kokonaisuudessaan jatkokäsittelylupauudistusta pohtineen työryhmän mietinnön ja siinä esitettyjen näkökohtien varaan. Tulevan lainuudistuksen nojalla pääsääntö siis on, että haettaessa muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun valittamalla, asian täystutkintaa hovioikeudessa edeltää aina jatkokäsittelylupamenettely, ellei kyseessä ole rikosasia, josta vastaaja on tuomittu kahdeksan kuukauden vankeutta ankarampaan rangaistukseen. Tällaisista rikoksista säädetään 25 a luvussa lakiteknisesti rikosasioita koskevalla poikkeussäännöksellä.

Uudistuksen arvioidut vaikutukset ja huomioiminen oikeudenkäynneissä
Lokakuun alusta voimaan tuleva uudistus yksinkertaistaa merkittävällä tavalla oikeudenkäymiskaaren aiemmin hankaliksi koettuja jatkokäsittelyluvan soveltamisalasäännöksiä. Määrittämällä jatkokäsittelylupajärjestelmä lähtökohdaksi, muutosta hakeva osapuoli (muissa kuin ennalta määritellyissä rikosasioissa) ottaa valituksessaan näin ollen aina selkeän ja perustellun kannan jatkokäsittelyluvan edellytyksiin. Tämä saattaa osaltaan jäsentää aiemmin soveltamisalan ulkopuolelle muuten jääneiden valitusten yleistä systematiikkaa ja laatua sekä hillitä selkeästi perusteettomien valitusten tekemistä. Lupaa arvioitaessa oikeussuojan tarve on keskeisempi tekijä kuin itse jutun laatu, jota aiempi järjestelmä hieman keinotekoisesti korosti.

Muutoksen julkilausutut vaikutukset siirtävät oikeudenkäynnin painopistettä voimakkaammin käräjäoikeusvaiheeseen. Trendi on selkeästi yleiseurooppalainen – useissa eri Euroopan valtioissa toisen asteen tuomioistuimiin tulevien asioiden määrää tai käsittelytapaa on rajoitettu nimenomaisin ja tiukoin valitusluvin pyrkimyksenä keskittää energia jutun ensivaiheen selvittelyyn. Hovioikeuteen ohjautuvat näin entistä enemmän vaativat asiat yksinkertaisten sijaan.

Tietoisesta ja ensi sijassa säästötavoitteisiin liittyvästä painopisteen muutoksesta seuraa väistämättä kuitenkin myös aktiivinen velvoite huolehtia käräjäoikeuksien resursoinnista. Muutoksenhaun hillitseminen edellyttää vastinparinaan aina tuloksellisesti toimivaa ja oikeusturvaa edistävää käräjäoikeusverkostoa: osapuolten perustuslaillinen oikeussuojatarve on korostuneempi, kun muutoksenhakua rajoitetaan.

Jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalauudistus ei arviomme mukaan tule merkittävästi vaikuttamaan riita-asioiden muutoksenhakuun. Tuomioistuimen ratkaistavaksi saatetut laajat riita-asiat ovat hyvin usein siinä määrin monimutkaisia ja riitaisia, että myöntämisen edellytykset hovioikeusvaiheessa täyttyvät. Sen sijaan järjestelmän laajennus vaikuttaa olennaisesti jo aiemmin järjestelmässä yliedustettuihin rikosasioihin, joissa hyvin usein myös selkeät ja ratkaisuiltaankin ilmeiset jutut pyritään poikkeuksetta ohjaamaan vielä hovioikeuksien ratkaistaviksi.

Jatkokäsittelyluvan uudistus ei edellä esitetyin syin siis yleisesti edellytä ensimmäisen vaiheen oikeudenkäyntiin valmistautuvilta osapuolilta erityisiä toimenpiteitä tai muita toiminnallisia varaumia. Uudistus on kuitenkin jälleen kerran osoitus siitä, kuinka asioiden tarkoituksenmukainen ja jäsentynyt ajaminen jo ensimmäisessä oikeusasteessa suojaa asiakkaan intressiä ja jutun ratkaisua. Onnistunut riita- ja rikosprosessi perustuvat näin huolelliseen valmistautumiseen, jossa yhteistyö päämiehen ja oikeudenkäyntiasiamiehen välillä korostuu välittömästi jo toimeksiantosuhteen alussa ja sitä perustettaessa.

Lexia palvelee niin yksityisiä kuin yrityksiä erilaisissa riita- ja rikosprosesseissa.
Annamme mielellämme lisätietoja: Sirpa Leppäluoto