Haemme Junior Traineeta Helsinkiin

10.02.2020

Lexia on asiakkaiden menestykseen keskittyvä asianajotoimisto. Palveluksessamme on noin 70 asiantuntijaa.Olemme toimialamme suunnannäyttäjä asiakaslähtöisyydessä ja se on tehnyt meistä Suomen nopeimmin kasvavan asianajotoimiston. Meillä pääset toteuttamaan toimialamme muutosta eturintamassa. 

Palvelumme näkyy suoraviivaisena otteena, positiivisena energiana sekä tinkimättömänä asenteena. Teemme juridiikkaa toisiamme sparraavalla asenteella Helsingissä ja Turussa. Haluamme, että meillä on asianajoalan tyytyväisimmät asiakkaat ja työntekijät. 

Haemme Junior Traineeta Helsinkiin 

Oletko pro ja rento? 

Haemme Trainee-ohjelmaamme 1.-3. vuosikurssin oikeusteknologiasta kiinnostunutta oikeustieteen opiskelijaa työskentelemään 1-3 päivänä viikossa 30.9.2020 saakka. Meillä saat joustavasti yhdistettyä opiskelun ja työn, sillä mekin haluamme sinun valmistuvan. 

Toimenkuvasi on monipuolinen ja avustat Lexian kirjasto-, tieto-, riskienhallinta- ja oikeusteknologiapalveluiden tuottamisessa. Huolehdit muun muassa digitaalisista työvälineistä ja toimeksiantoihin liittyvien asiakirjapohjien automatisoinnista.  

Edellytämme erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen taidosta iso plussa. Mahdollinen muu kielitaito katsotaan myös eduksi. Lisäksi sinun tulee hallita tavanomaiset MS Office -ohjelmat (Word, Excel ja PowerPoint). 

Jos olet, saatat olla uusi lexialainen. 

Etsimme tiimipelaajaa, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot ja paljon positiivista energiaa. Meillä pääset kehittämään tulevaisuuden asianajotoimiston menestystarinaa, ja autamme sinua menestymään omassa roolissasi. Kiinnostavien työtehtävien lisäksi saat joukon mahtavia työkavereita sekä loistavat työskentely- ja kehittymismahdollisuudet toimistollamme Helsingin keskustassa. 

Toivomme sinun voivan aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian, ja siksi haastattelemme hakijoita jo hakuaikana – suosittelemme toimimaan siis pikaisesti. Lisätietoja tehtävästä antaa Chief Happiness Officer Heidi Niemiheidi.niemi@lexia.fi. Haethan tehtävää viimeistään 28.2.2020 Recrightin sivuilla >>

Back to Top