EU:n direktiivi kilpailuoikeudellisesta vahingonkorvauksesta helpottaa vahingonkärsijän mahdollisuuksia hakea korvausta

24.04.2015

Euroopan unioni antoi marraskuussa 2014 direktiivin kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista. Direktiivillä on kaksi päätavoitetta: (1) Yhdenmukaistaa EU:n jäsenmaissa kilpailuoikeussääntöjen rikkomisen seurauksena nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin sovellettavia sääntöjä sekä parantaa mahdollisuuksia saada täysi korvaus kilpailuoikeusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta. (2) varmistaa tehokas vuorovaikutus yksityisoikeudellisen ja julkisoikeudellisen täytäntöönpanon välillä ja siten taata EU:n kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano. Jäsenvaltioiden tulee saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä 27. joulukuuta 2016 mennessä.

Keskeinen sisältö
Kilpailunrajoituksesta johtuva vahinko
Direktiivi soveltuu SEUT 101 ja 102 artikloiden vastaisesta kilpailunrikkomisesta johtuviin vahinkoihin. Direktiivi soveltuu siten mm. kartelleista ja määräävän markkina-aseman rikkomisesta johtuviin vahinkoihin.

Täysi korvaus aiheutuneesta vahingosta ja vahingon määrittäminen
Direktiivi perustuu täyden korvauksen periaatteelle. Tämän nojalla jokaisella kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta vahinkoa kärsineellä on oikeus vaatia ja saada täysi korvaus aiheutuneesta vahingosta. Oikeus korvaukseen on riippumatta siitä, ovatko kyseiset yritykset rikkomiseen syyllistyneen suoria tai välillisiä ostajia. Täysi korvaus sisältää oikeuden saada korvausta todellisesta vahingosta ja saamatta jääneestä voitosta sekä korot. Tarkoituksena on saattaa vahinkoa kärsinyt asemaan, jossa tämä olisi ollut ilman kyseistä kilpailuoikeudellista rikkomusta. Kantajalla ei kuitenkaan ole oikeutta ylikompensaatioon (rikastumiskielto).

Kansallisilla tuomioistuimilla on valta arvioida vahingon suuruus, mikäli vahingon täsmällinen määrittäminen on käytettävissä olevien todisteiden nojalla käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa. Tuomioistuimen pyynnöstä kilpailuviranomainen (Suomessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto, KKV) voi harkintansa mukaan avustaa vahingon määrittämisessä.

Vahinko-olettama
Direktiivillä otetaan käyttöön kartelleja koskeva erityisolettama, jonka mukaan kartellien voidaan aina olettaa aiheuttavan vahinkoa. Kartelliin syyllistyneellä on kuitenkin oikeus kumota tämä olettama (ns. käänteistä todistustaakka).

Yhteisvastuullisuus korvauksista
Kilpailuoikeutta yhteisellä toiminnalla rikkoneet yritykset vastaavat tästä aiheutuneesta vahingosta yhteisvastuullisesti. Kukin yritys on velvollinen korvaamaan vahingon kokonaisuudessaan ja täyttä korvausta on mahdollista hakea miltä tahansa rikkomukseen osallistuneelta yritykseltä. Direktiivi kuitenkin rajoittaa tietyin ehdoin leniency-ohjelman nojalla sakoista vapautettujen yritysten, sovintoratkaisuun osallistuvien yritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten yhteisvastuuta.
Ylihinnan siirtämiseen liittyvä puolustautumismahdollisuus (ns. passing-on defence)

Mikäli vahinkoa kärsinyt osapuoli on pienentänyt todellista vahinkoaan siirtämällä sen ylihintana osittain tai kokonaan eteenpäin omille ostajilleen, ei tällaista ”siirrettyä menetystä” voida katsoa sellaiseksi vahingoksi, josta sen siirtäneelle yritykselle olisi tarpeen maksaa korvausta. Tämän vuoksi kilpailuoikeuden rikkomiseen syyllistynyt vastaaja voi puolustuksenaan vedota siihen, että kantaja siirsi kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvan ylihinnan edelleen kokonaan tai osittain jakeluketjussa. Todistustaakka ylihinnan siirtämisestä on siihen vetoavalla vastaajalla.

Velvollisuus esittää todisteita
Jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat määrätä kantajan, kilpailurikkomukseen syyllistyneen yrityksen tai kolmannen osapuolen esittämään asian kannalta olennaisia todisteita. Tällaisen pyynnön voi esittää mm. vahingonkorvausvaateen kantaja. Tällaisten todisteiden tulee olla olennaisia ja merkityksellisiä osapuolen vaatimusten kannalta ja määritelty niin suppeasti ja täsmällisesti kuin mahdollista. Kansallisen tuomioistuimen on rajoitettava todisteiden esittämisvelvollisuus siihen, mikä on oikeasuhteista ottaen huomioon mm. osapuolten ja asiaan liittyvien kolmansien osapuolten oikeutetut edut ja kustannukset. Myös luottamuksellisia tietoja voidaan vaatia esitettäväksi, mutta tällöin käytössä on oltava tehokkaat kansalliset keinot tietojen suojaamiseksi.

Tuomioistuin voi osapuolen vaatimuksesta edellyttää myös kilpailuviranomaista luovuttamaan asiakirjoja. Tiettyjä tietoja kilpailuviranomaista voidaan vaatia esittämään vasta sen oman käsittelyn jälkeen. Tällaisia ovat esimerkiksi tiedot, jotka luonnollinen tai oikeushenkilö ovat koonneet ja lähettäneet osapuolille menettelynsä aikana. Esitettäväksi kuitenkaan koskaan voida määrätä kilpailuviranomaisen hallussa olevia sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevia (ns. leniency-) lausuntoja ja sovintoehdotuksia.

Kansallisten rikkomispäätösten vaikutus
Kilpailuoikeuden rikkomisen nojalla nostettua vahingonkorvauskannetta käsittelevä jäsenvaltion tuomioistuin on sidottu saman kansallisen kilpailuviranomaisen tai muutoksenhakutuomioistuimen lopulliseen kilpailuoikeuden rikkomusta koskevaan päätökseen. Päätöksellä on siten automaattisesti ns. oikeusvoimavaikutus.
Toisessa jäsenvaltiossa tehty lopullinen päätös kilpailuoikeuden rikkomisesta ei saa vastaavaa vahvaa vaikutusta. Tällainen päätös voidaan kuitenkin esittää vahingonkorvausasiassa toisessa kansallisessa tuomioistuimessa alustavana (ns. prima facie) näyttönä siitä, että kilpailuoikeuden rikkominen on tapahtunut.

Vanhentumisajat

Direktiivillä yhtenäistetään vahingonkorvauskanteen nostamisen vanhentumisaikoja jäsenvaltioiden välillä. Kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauskanteen vanhentumisajan on oltava vähintään viisi vuotta rikkomuksen päättymisestä ja siitä, kun vahinkoa kärsineen kantajan tiedossa oli tai voidaan kohtuudella olettaa olleen tiedossa mm. rikkomuksesta aiheutunut vahinko ja rikkomukseen syyllistynyt taho. Vanhentumisaika keskeytyy jos kilpailuviranomainen käynnistää tutkimuksen tai menettelyn kilpailuoikeuden rikkomisesta, johon vahingonkorvausoikeus liittyy. Vanhentumisaika keskeytyy myös mahdollisen sovitteluun perustuvan riitojenratkaisumenettelyn ajaksi niiden osapuolten osalta, jotka ovat mukana tällaisessa menettelyssä. Vanhentumisaika alkaa kulua kuitenkin aikaisintaan vuosi siitä, kun rikkomista koskeva päätös on lopullinen tai menettely on muutoin lopetettu.

Kommentti
Suomessa julkisoikeudellisesta kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta vastaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV). Direktiivi ei suoraan vaikuta julkisoikeudelliseen täytäntöönpanoon. Kilpailuoikeudelliset vahingonkorvaukset ovat keskeinen yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon muoto. Huomattavat rahalliset korvausvastuut ja niiden prosessaamisesta aiheutuvat kustannukset, vaiva yms. ovat omiaan osaltaan luomaan (direktiivissäkin tavoiteltua) pelotevaikutusta. Direktiivin ansiosta vahingonkorvauksen hakeminen tulee jatkossa helpommaksi. Tehokkaalla ja oikeamuotoisella vahingonkorvauksella ja hyväksytyllä direktiivillä tämän välineenä on siten eittämättä oma tehtävänsä tehokkaan kilpailupolitiikan ja sen mahdollistaman yritysten välisen toimivan markkinapelikentän ylläpitämisessä.

Direktiivi tulee tarkoittamaan osaltaan täsmennyksiä ja osaltaan uudistuksia kansalliseen järjestelmäämme. Hyvää direktiivissä on, että se yhtenäistää EU:n hajanaista jäsenvaltioiden järjestelmää ja selventää monelta osin myös kotimaista nykytilannetta sekö helpottaa vahingonkärsijän mahdollisuuksia hakea korvausta vahingostaan. Positiivista yritysten näkökulmasta on yleisesti ottaen myös, että direktiivi tuo selvyyttä useisiin kysymyksiin ja osaltaan varsin ankarien kirjausten ja oletusten ohella esitetyillä täsmennyksillä pyrkii myös varmistamaan riittävät puolustautumismahdollisuudet kilpailunrikkomukseen syyllistyneelle yritykselle. Direktiivissä määritetään täyden korvauksen periaatteen vastineeksi asetettu selväpiirteinen kielto rikastua vahingonkorvauskanteilla, julkilausuttu mahdollisuus vedota ylihinnan siirtämiseen puolustuksenaan, todisteiden esittämisvelvollisuuden rajoittamisedellytysten määritteleminen sekä oikeusvoimavaikutuksen rajaaminen kansallisesti lopullisiin kilpailuoikeuden rikkomusta koskeviin päätöksiin ja tuomioihin. Kartellien vahinko-olettama ja vastaajan oikeus kumota tämä olettama osaltaan selventää tilannetta. Samalla voidaan tietysti kysyä, missä määrin kartelliin syyllistyneen mahdollisuus kumota kyseinen olettama on todella käytännössä (koskaan) mahdollista. Myös leniency-järjestelmän suojaamista voidaan pitää hyvänä ja lopulta odotettuna lopputulemana.

Lopuksi, kilpailuoikeuden yksityisoikeudellisessa täytäntöönpanossa korostuu julkisoikeudellista täytäntöönpanoa selväpiirteisemmin yritysten välinen vastakkaisasettelu. KKV:n sijaan pöydän vastapuolella onkin asiakas tai kilpailija. Yhden yrityksen kannalta suotuisa muutos saattaa tällöin tilanteesta riippuen näyttäytyä toiselle yritykselle epäsuotuisana. Näin tulee varmasti olemaan myös tämän direktiivin osalta. Paljon tietysti riippuu siitä, miten direktiivi lopulta implementoidaan kansallisesti. Yritysten kannalta direktiivi tuo hyötyjä, mutta väistämättä myös haasteita, joihin on aiheellista ajoissa varautua.

Annamme mielellämme lisätietoja: Mika Oinonen

Back to Top