YLE ulkoisti Uusi päivä -sarjan tuotannon Aito Median ja Akun Tehtaan omistamalle Creative Studios Finland Oy:lle

25.07.2016

Uusi päivä (UP) on suomalainen draamasarja. Sarjan ensimmäinen osa esitettiin Yle TV2 -kanavalla lokakuussa 2010. Sarjaa esitetään kolme puolen tunnin mittaista jaksoa viikossa; maanantaista keskiviikkoon.

Keväällä 2012 Yle ilmoitti sarjaa tehtävän ainakin vuoteen 2015 saakka. Joulukuussa 2013 Yle tiedotti sarjan tekemisen jatkuvan vuoden 2015 jälkeenkin. Nykyinen tuotantosopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun saakka.

Lexia avusti Aito Mediaa syksyllä 2014 sen osallistuessa julkiseen kilpailutukseen avustaen tarjousstrategian luomisessa sekä tarjouksen dokumenttien laadinnassa. Lisäksi Lexia osallistui neuvotteluihin ulkoistussopimuksen termeistä ja ehdoista sisältäen palvelukonseptin kuvaukset sekä operatiiviset ja kaupalliset elementit. Lexia avusti myös valmistelemaan 25 YLE:n työntekijän siirtymisen Creative Studios Finlandin palvelukseen.

Back to Top