Viimeksi 15-vuotiaana pyöränkumin vaihtanut lakimies Jari Maaranen ryhtyy hyväntekeväisyyspyöräilyn huoltomieheksi ja bloggaa homman etenemisestä, treenaamisesta ja aikanaan itse pyöräilystä.

Reissu Pariisiin lähestyy päivä päivältä. Team Rynkeby Helsinki on treenannut pitkiä lenkkejä ja hioo matkavauhtia kohdalleen. Helsingin tiimi osallistui muiden tiimien kanssa Pirkan Pyöräilyyn reilu viikko sitten. Matkaa oli pyöriteltävänä, maantiepyörää ei poljeta vaan pyöritetään, 217 kilometriä pitkin Pirkanmaata. Komeita maisemia, mukavia alamäkiä, pitkiä ylämäkiä ja reipasta matkavauhtia painellen kierrettiin Pirkan Lenkki. Vaikka kyseessä ei ollutkaan kilpailu, niin olihan se hienoa, kun tiimeistä ensimmäisenä nimenomaan Helsinki ylitti maaliviivan. Kaikki takaisin Tampereelle löytäneet saivat mitalin, niin myös minä ja maskottimme Rynke. Ja sitten olikin mitalikahvien paikka.

Hitaasti kiiruhtaen

Pirkan Pyöräilyssä alkoi myös Helsingin tiimin takahuollon, eli minun ja Pian treenit. Tähän asti olen ottanut tuntumaa takahuoltoon mentaaliharjoituksin, mutta nyt sain aitoa tuntumaa siihen, miltä se tuntuu. Siis se vajaan kolmenkympin tuntivauhti. Hitaaltahan se tuntui. Ei ole helppoa istua 217 kilometrin matkaa pehmeällä istuimella, jossa on hyvä selkänoja, säädettävä lämpötila, tilaa oikaista jalkoja ja tien epätasaisuudetkaan eivät tunnu ahterissa. Vaimo tosin ei ymmärtänyt näkökulmaani. Muuten päivä oli kaikin puolin onnistunut. Kaiken kukkuraksi huolsimme Pian kanssa pääosan muistakin Rynkeby-tiimeistä. Hyvin meni ja treenattua tuli. Välillä oli oikein kiirekin ja tunsin itseni tarpeelliseksi.

Pitkän matkan harjoittelua

Vielä tarpeellisemmaksi tunsin itseni viime viikonloppuna niin sanotussa pitkässä viikonlopussa, joka tarkoittaa kahta perättäistä pitkää ajopäivää: 200 kilometriä lauantaina ja saman verran sunnuntaina. Suuntasimme Pajulahteen. Viikonloppuun osallistui nyt myös etuhuolto eli tiimin ruokahuolto. He osallistuivat tähän kenraaliharjoitukseen kylmiltään, mutta kaikki toimi loistavasti. Uskon etuhuollon onnistuvan pitämään nälän loitolla reissussa.

Tässä Tour de Parisin -kenraalissa ajajat saivat tuntumaa siihen, mitä tuntuu polkea peräkkäisinä päivinä todella pitkä matka. Me takahuollossa puolestaan saimme tuntumaan siihen, mitkä kaikki viime blogissani esittelemäni pyöränosat voivat mennä rikki. Ja nyt piti ajaa vielä ihan yksin: Pialla oli toinen auto, eli kummankin ajoryhmän perässä ajoi oma huoltoauto. Taas tuli hyvää treeniä – varsinkin paluumatkalla Helsinkiin oli erityisen paljon ohjelmaa ja toimintaa. Ei päässyt auton ratissa tylsistymään. Mutta kun pari päivää yritin viihdyttää itseäni suomalaisella radioviihteellä, päätin varustautua Pariisin matkaan Popedalla ja äänikirjalla.

On se kuulkaa vähän herkkä hetki, kun neljäkymmentä pyöräilijää huutaa huoltotauolta lähtiessään kolme kertaa: ”Huollolle kiitos!”. Kiitos itsellenne. Jos teitä ei olisi, en olisi minäkään siellä teidän takana Volkkarissa.

Aamukamman piikit vähenevät ja perjantai 7.7.2017 lähestyy. Kuntohuippu pitää saada ajoitettua oikein. Siihen tarvitaan vielä jokunen pyörän kiekon vaihtoharjoitus, erityisesti takakiekon kanssa. Mitä nopeammin ajajan tekninen ongelma ratkeaa, sitä lyhyemmäksi jää matka, jonka hän perämiehen vetämänä ajaa pääryhmän kiinni. Onneksi ne perämiehet ovat aika mestareita myös kiekkojen ja ketjujen kanssa.

Fiilikset tässä vaiheessa hyvät ja luottavaiset. Mutta täytyy silti rehellisesti todeta, että kyllä vähän jo jännittää.

Tältä näyttää ryhmäajaminen.

Mäntsälän liepeillä saimme luvan huilata erään mökin pihalla. Arvostimme.

Läpsimme high fivea Rynke-maskotin kanssa vähän joka mutkassa.