Pyöränkumin paikkaaja -blogi: Mistä on keltaiset pyörät tehty?

05.06.2017

Team Rynkeby Lexia

 

Viimeksi 15-vuotiaana pyöränkumin vaihtanut lakimies Jari Maaranen ryhtyy hyväntekeväisyyspyöräilyn huoltomieheksi ja bloggaa homman etenemisestä, treenaamisesta ja aikanaan itse pyöräilystä.

 

Ne on tehty isosta ja pienestä limpusta, häkistä, pakasta, korvakkeesta, kiekoista ja hieman muustakin. Niistä on keltaiset pyörät tehty.

 

Tuumailtuani tovin tulin siihen tulokseen, että pelkkänä pyöränkumin paikkaajana en taida huoltopestissäni selvitä. Siksi halusin perehtyä myös pyörän liikkuviin osiin ja pääsin kyläilemään yhdeksi iltapäiväksi Helsingin tiimissä pyöräilevän Willen pyöräpajalle. Willen man cave on oikea cyclist cave eli oma pyöräpaja, jossa huollon opettelu sujuu kuin lasten leikki. Tai ainakaan Willen ohjauksessa pyörän kokoamisessa ei jäänyt ylimääräisiä osia.

Vähemmän pyöränkumin paikkaamista kuin luulin

Emme purkaneet fillaria atomeiksi, mutta pääasiat tuli opeteltua kuten kiekon irrottaminen ja puhjenneen sisäkumin vaihto. Tässä vaiheessa tajusin, että niitä sisägummeja ei juurikaan paikata. Mutta eihän nimi miestä pahenna, joten jatkan pyöränkumin paikkaajana tästä eteenpäinkin.

 

Yleisimpiä huoltotoimia ovat pyörän kiekon (vanne, ulkorengas sekä se sisägummi) vaihto lähes lennosta, jarrupalojen säätö ja mahdollinen vaihto sekä ketjujen putsaus ja rasvaus. Näillä pääsee jo pitkälle, jopa Pariisiin saakka.

 

Kaiken oppineena pääsin opettamaan myös vaimolle puhjenneen renkaan vaihdon. Ensin tosin jouduin hakemaan hänet tien varresta bussipysäkiltä sadetta pitämästä. Tiimillä oli kyllä ollut yhteinen huoltoilta, mutta käytännön treenit olivat jääneet vaimolta tekemättä, kun on ollut niin kiire ajamaan. Mutta nyt vaimo osaa vaihtaa eturenkaan. Takarenkaan vaihtoa ei vielä harjoiteltu, mutta sekin täytyy ottaa haltuun – en aina ehdi häntä pitkin tienvarsia haeskelemaan.

Taidot testiin Pirkan pyöräilyssä

Ai niin, ne muut pyörän osat. Limppu on etuvaihtajan ratas, joita Team Rynkebyn keltaisessa pyörässä on iso ja pieni. Isolla mennään kovaa tasaista ja alaspäin, pienellä päästään mäet sujuvasti ylös – tosin teräsreidet menevät heittämällä mäetkin ylös isolla limpulla. Häkki liittyy etuvaihtajaan ja turvaa vaihteen menemisen päälle. Pakka/takapakka on takavaihtajan rattaisto. Esimerkiksi 28-piikkinen pakka tarkoittaa sitä, että pienimmässä vaihteistorattaassa on 28 piikkiä ketjuja varten. Mitä enemmän piikkejä, sen helpompaa on polkea jyrkkää ylämäkeä. Niitä kuulemma ainakin Belgiassa piisaa.

 

Korvake löytyy takavaihtajan ja pyörän rungon välistä. Ja vaikka se on aika huomaamaton osa, se on pyöräilijälle ja pyörälle korvaamaton. Korvakkeen tehtävä on mennä rikki ennen kuin joko a) takavaihtaja tai b) pyörän runko hajoaa. Kertakäyttötavaraa siis, ja varmuuden vuoksi poikkeuksetta jokaisessa pyörässä erilainen.

 

Erittäin iso kiitos Willelle opastuksesta ja mahdollisuudesta opetella vaativaa tehtävää sisätiloissa. Pyörät sentään pestiin ulkona.

 

Seuraavaksi huoltotaitojani koetellaan 217 kilometrin Pirkan Pyöräilyssä, jonne myös taka- eli tekninen huolto lähtee mukaan. Eikä enää ole kovin montaa yötä Pariisiinkaan.

Team Rynkeby Lexia

Mentori-Wille jakoi pyöränkumin paikkaajalle kaikki pyöränhuoltoon liittyvät salaiset vinkit ja kikat, joilla varmistetaan joukkueen pääsy turvallisesti Pariisiin asti. Opettelun ohessa Pyöränkumin paikkaaja ehti myös näyttämään edustavalta suihkupullon kanssa.

 

 

Back to Top