Katja Flittner ja Ville Kukkonen nimitetty Senior Associateiksi

05.05.2020

Asianajaja Katja Flittner ja asianajaja Ville Kukkonen on nimitetty Senior Associateiksi 1.5.2020 alkaen.

Vuonna 2017 Lexiassa aloittanut Katja Flittner työskentelee Lexian finanssipraktiikassa auttaen sijoitusalan yrityksiä kaikissa sääntelyyn liittyvissä kysymyksissä. Katjan erityisvahvuusalueisiin kuuluvat sijoituspalvelu- ja rahastoyhtiöihin liittyvä sääntely sekä rahanpesun- ja terrorismin rahoittamisen estäminen sekä kestävä rahoitus.

– Katja on esimerkki modernista, liike-elämässä toimivasta juristista, joka hallitsee paljon enemmän kuin pelkän juridiikan. Hän osaa erinomaisesti toimialaa koskevaa sääntelyä ja markkinakäytäntöjä, minkä johdosta hänellä on kyky tunnistaa asiakkaan liiketoiminnan kannalta parhaat ratkaisut, finanssipraktiikan vetäjä ja osakas Olli Kiuru sanoo.

Katja kertoo rahastojen likviditeetin hallinnasta webinaarissa 3.6.2020, josta lisätietoja täältä >>

Ville Kukkonen aloitti Lexiassa ensimmäisen kerran harjoittelijana jo vuonna 2014, kävi välillä töissä muualla ja palasi Lexiaan vuonna 2017 lakimieheksi. Ville työskentelee työoikeustiimissä, mutta avustaa asiakkaita säännöllisesti myös tietosuoja- ja kuluttajalainsäädäntöön liittyvissä asioissa.

– Ville on asiakkaiden keskuudessa erittäin pidetty, monipuolinen juristi, joka ymmärtää liiketoiminnan vaatimukset ja osaa sitoa ne juridisesti kestäviin ratkaisuihin, sanoo työoikeuspraktiikan vetäjä ja osakas Tomi Korpiola.


Lisätiedot: Heidi Niemi, Chief Happiness Officer, puh. +358 40 141 6697, heidi.niemi@lexia.fi

Back to Top