Iikka Sainio aloitti Counselina 16.5.2017 – Lexia vahvistaa teknologia- ja innovaatiotoimintaansa

19.05.2017

Iikka Sainio Lexia

Asianajaja, varatuomari Iikka Sainio on tehnyt menestyksekkään uran avustamalla yrityksiä liikejuridiikkaan liittyvissä kysymyksissä erityisesti teknologia-, media- ja pääomasijoitusaloilla. Iikalla on kokemusta muun muassa laajojen ohjelmistohankkeiden läpiviennistä, kotimaisten ja kansainvälisten ohjelmisto- ja teknologialisenssien neuvottelemisesta sekä niihin liittyvien riitaprosessien hoitamisesta, tietojärjestelmien hankinnasta, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnasta sekä pääomasijoittajien neuvonnasta.

 

Iikka keskittyy sopimus- ja IPR-asioiden lisäksi asianajotoimintaa koskevan palvelu- ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen. Lexian asiakkaat saavat Iikalta myös asiantuntevaa neuvontaa pääomasijoituksiin liittyvissä asioissa sekä IPR- ja ICT-intensiivisissä transaktioissa. Iikka työskentelee Helsingin toimistomme lisäksi Tampereella.

 

Yhtenä Suomen nopeimmin kasvavista asianajotoimistoista Lexiassa rohkaistaan luovaan ajatteluun sekä asiakkaiden liiketoimintaa edistävien palvelumallien ja digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen. Iikka kiitteleekin lexialaisten asennetta ja valmiutta olla toimialansa kärjessä kehittämässä asianajotoimintaa yhdessä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa.

 

”Tuottava innovaatiotoiminta vaatii avoimen ja innostuneen ilmapiirin. Lexialaiset eivät ole tyytyneet seuraamaan digitalisaation ja asiakaskeskeisyyden etenemistä sivusta, vaan he ovat mukana luomassa alalle uusia ratkaisuja ja liiketoimintamalleja. Koen tulleeni juuri oikeaan paikkaan, sillä kokemuksellani voin edistää Lexian ja sen asiakkaiden liiketoimintaa vielä jyrkempään nousukiitoon”, Iikka sanoo.

 

Liiketoiminnan arvoa kasvattavia ratkaisuja ei haeta pelkästään asiakkaille, vaan Iikka on mukana tukemassa myös Lexian sisäistä kehittämistä.

 

”Asianajopalvelut eivät kehity, jos tyydymme silkkaan ongelmien ratkaisemiseen. Innovatiivinen juristi osaa ennakoida, kyseenalaistaa, hyödyntää mahdollisuudet ja uskaltaa kokeilla uusia asioita. Näemme Iikan kanssa tulevaisuuden samoin, joten yhteinen sävel löytyi helposti. On kunnia saada Iikka rakentamaan kanssamme tulevaisuuden asianajotoimistoa”, Lexian toimitusjohtaja Samuli Koskela sanoo.

 

Annamme mielellämme lisätietoja:

 

Samuli Koskela, toimitusjohtaja, puh: +358 40 5888 323, [email protected]

Back to Top