Digitalisaatio luo meriteollisuudelle huimia mahdollisuuksia – Olisiko Suomen sallittava etujoukoissa meriliikenne miehittämättömillä laivoilla?

16.05.2016

Meriteollisuus on ollut Suomessa perinteisesti keskeinen teollisuudenala. Alalla on onnistuttu luomaan menestyneitä innovaatioita: osaamisemme on näkynyt esimerkiksi jäänmurtajien ja maailman suurimpien risteilyalusten rakentamisessa. Digitalisaation myötä alan sisäisen yhteistyön ja uusien innovaatioiden merkitys korostuu entisestään. Suomella on edelleen mahdollisuus olla alan edelläkävijä, jos se ottaa vastuuta toimialan kasvusta ja kehittämisestä. Muutoin uhkana on, että mahdollisuudet seilaavat esimerkiksi Aasiaan.

Teollisuuden tueksi tarvitaan lainsäädännöllisiä ratkaisuja

Älykäs meriteollisuusklusteri rakentuu meri- sekä tieto- ja viestintäteknologiaa kehittävien, soveltavien ja toimittavien yritysten toiminnan varaan. Tarvitsemme uudenlaista yhteistyötä, jossa meriteollisuuden ja digitalisaation toimijoiden lisäksi on edustettuna teknologia- ja lainsäädäntöosaaminen.

– Uusiin toimintamalleihin siirryttäessä on huomioitava sopimusten, immateriaalioikeuksien ja tietojen hallinnointiin liittyvät muutostarpeet. Taustalla olevan lainsäädännön tulee tukea kehitystä, mutta alan toimijoiden on syytä olla myös proaktiivisia parhaiden käytäntöjen osalta. Toimintamalleja voisi omaksua rohkeasti myös muilta toimialoilta, toteaa Lexia Asianajotoimiston Partner, asianajaja Markus Myhrberg.

Toimintaketjun ja -ympäristön muututtava

Hyvä esimerkki uudesta, älykkäästä meriteollisuudesta ovat miehittämättömät laivat. Niiden myötä markkinat tulevat muuttumaan ja pysyäkseen kehityksen kärjessä toimijoiden on osattava vastata tulevaan kysyntään jo nyt. Toimintaketjun ja -ympäristön muuttuessa alalla ei voi jatkossa toimia yksin uskoen, että oma ”rauta” myy.

Miehittämättömien laivojen suunnittelun edelläkävijä Rolls-Royce julkisti maaliskuussa näkemyksensä niiden käytöstä. Heidän visiossaan maissa olevat miehistöt ohjaavat eri puolilla maailmaa autonomisesti liikkuvia laivoja jo lähitulevaisuudessa. Miehistön työkaluina on interaktiivisia älynäyttöjä, puheentunnistusjärjestelmiä, hologrammeja ja valvontalennokkeja.

– Enää ei ole kysymys siitä, tuleeko meriliikenne siirtymään miehittämättömiin laivoihin vaan siitä, kuinka nopeasti. Digitaaliset ratkaisut muuttavat lähes kaikkia merellisen ekosysteemin osia infrasta satamiin ja laivoihin, reaaliaikaiseen kommunikaatioon ja liiketoimintamalleihin. Alalle tulee uusia erittäin kannattavia toimijoita, joiden liiketoiminta perustuu tiedosta saatavaan asiakashyötyyn ilman raskaita investointeja tai fyysistä omistajuutta. Teknologia on sovellettavissa muilta toimialoilta nopeasti, ja rajoittavaksi tekijäksi jäänee kansainvälisen lainsäädännön muuttaminen, kertoo Rolls-Roycen teknologiajohtaja Sauli Eloranta.

Teknisten ratkaisujen lisäksi miehittämättömiin laivoihin liittyviin vastuukysymyksiin tarvitaan siis myös juridista osaamista.

– Riskienhallintaprosessin on oltava kokonaisvaltaista ja osa tuotekehitystä. Tämä vaatii teknologian yhdistämistä sääntelyyn, sanoo Markus Myhrberg.

– Miehittämättömien laivojen testaaminen todellisissa toimintaolosuhteissa on tärkeää, jotta viranomaiset voivat vakuuttua teknologian toimivuudesta ja laivojen operointiturvallisuudesta kaikissa olosuhteissa. Parasta olisi aloittaa testaaminen nopeasti, jotta saamme kerrytettyä mahdollisimman paljon tietoa ennen kaupallisia sovelluksia, korostaa Sauli Eloranta.

Rolls-Roycen video miehittämättömistä laivoista: https://www.youtube.com/watch?v=vg0A9Ve7SxE

Lexia järjestää yhteistyössä Rolls-Roycen kanssa Turun NaviGate 2016-messujen yhteydessä keskiviikkona 18.5.2016 klo 8.30–11.00 maksuttoman asiantuntijaseminaarin aiheesta ”Tehokkaampi ja turvallisempi tulevaisuus – Meriteollisuus digitaalisessa murroksessa”.  Seminaarissa Rolls-Roycen, Lexian ja Trafin edustajat keskustelevat meriteollisuuden muuttuvasta digitaalisesta toimintaympäristöstä sekä miehittämättömien alusten mahdollisuuksista ja uhista. Vielä ehdit ilmoittautua seminaariin >>

Jos kiinnostuit aiheesta, ota yhteyttä: 

Peter Jaari: Partner, asianajaja, varatuomari

Aleksi Lundén: Associate

Back to Top